804.06

Frisbeegolf säännöt

804.06 RYHMIIN JA PÄÄRYHMIIN JAKO

A. Avoimen sarjan ja amatöörisarjan pelaajien ei tule pelata samoissa ryhmissä. Kaikkien muidenkin sarjojen pelaajien tulee pystyä pelaamaan omissa sarjoissaan niin paljon, kuin se käytännössä on mahdollista.

B. Ensimmäisellä kierroksella pelaajat jaetaan ryhmiin arpomalla. Seuraavilla kierroksilla ryhmät jaetaan pelaajan kokonaistuloksen mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

C. Rehellisen pelin edistämiseksi on ryhmässä oltava vähintään kolme pelaajaa. Jos turnauksen johtaja pitää tarpeellisena, voidaan erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa sallia kolmea pelaajaa pienemmät ryhmät. Jos pelaajia vaaditaan pelaamaan kolmea pelaajaa pienemmässä ryhmässä, on toimitsijan seurattava ryhmää. Toimitsija voi myös pelata, kunhan se ei häiritse kilpailijoita.

D. Jos kilpailijoita on niin paljon, etteivät kaikki voi pelata samalla kierroksella, voidaan kilpailijat jakaa pääryhmiin. Pääryhmiin jako on suoritettava siten, että eri pääryhmissä on yhtä paljon huippupelaajia ja muita pelaajia.

E. Jos olosuhteet vaikuttavat eri tavalla eri pääryhmien peliin, turnauksen johtaja voi harkita käyttävänsä seuraavaa menettelyä jatkoonpääsijöitä ratkaistaessa. Pelaajat asetetaan tuloksen mukaiseen paremmuusjärjestykseen pääryhmän sisällä, ja jokaisesta pääryhmästä jatkaa seuraavalle kierrokselle suhteellisesti yhtä suuri osuus pääryhmän kilpailijoista. Pelaajien tuloksia ei lasketa yhteen seuraavien kierrosten tulosten kanssa.

F. Jos vain osa pelaajista jatkaa alkukierrosten jälkeen, määrä on rajoitettava siten, että kaikki jatkoon päässeet voivat pelata samaan aikaan.


804.06 GROUPING & SECTIONING


A. Professional and Amateur players should not be grouped together, and all players from different divisions shall be segregated from each other during play as much as practicable.

B. All players within a division shall be randomly grouped for the first round and grouped by cumulative score for each round thereafter.

C. Groups shall not be less than three players, except under extenuating circumstances, as deemed necessary by the director, to promote fairness. In cases where fewer than three players are required to play together, an official is required to accompany the group and may play as long as this does not interfere with the competing players.

D. When there are more entrants than can play together in one round, the field of competitors may be split into sections. These sections shall be seeded, i.e., each section should have an equal number of top players and lesser players.

E. If conditions differentially affect play among seeded sections, the director may consider using a sectioning procedure for cut and advancement. Under this procedure, a proportionate number of advancing players are taken from each section by score and the scores are not carried forward.

F. If a cut is made, it shall be done to a number that allows all advancing players to play at the same time.

Henkilökohtaiset työkalut