Elämää rapakon takana
Noniin, edellisestä postauksesta onkin kulunut jo melkein vuosi, joten laitetaanpa hieman elämää.
Tänään saavuin Los Angelesiin, jossa olisi tarkoitus osallistua Microsoftin PDC -tapahtumaan. Matkahan sujui kätevästi Frankfurtin kautta, mistä sitten kestikin 11,5 tuntia saapua LA:iin. Melkoinen taival kokemattomalle lentomatkustajalle. Yllättävän hyvin matka kuitenkin meni. Kone oli täällä perillä klo 12.30 paikallista aikaa, joten nyt on menossa itsensä väkipakolla hereilläpito, jotta huomenna olisi edes suurinpirtein pelikunnossa täkäläisen kellon mukaan.
Majapaikkana on Hollywood Heights hotel, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Hollywoodin pääturistirysäkadusta. Siellä tulkin jo käytyä pikaisesti ihmettelemässä Walk of Famea ja Kodak Theatrea sekä paikallista McDonaldsia. Kyllä, luit aivan oikein. Pakkohan se oli kokeilla kun kerraan täällä ollaan! Ja kyllä, kala-ateria oli täällä ihan yhtä onneton kuin Suomessakin. Hesburger voittaa 5-0.
Tuleva viikko meneekin tiivisti teknologisissa merkeissä, paluulento lähtee sitten perjantaina iltapäivällä. Vaan nyt lillumaan ammeeseen (huoneessa on oma sellainen, ja myös kaksi King Size -vuodetta
).
Höh, amme!