Menneen vuoden saavutuksia
Vuosi vaihtui, joten on aika retrospektiivisessä hengessä kerrata, mitä viime vuosi toi tullessaan:
- Frisbeegolfissa pelasin ensimmäisen kerran yli 1000 reitatun kierroksen, vieläpä oikein reilusti (1014). Tonnin rajaa pidetään merkkipaaluna, jonka ylittäminen on kova temppu ja pelaajat, joiden oma rating on tuon yli ovat ns. kovia nimiä. Oma ratingini on tällä hetkellä 954, joten matkaa tuonne vielä on, mutta I´m on the way! (Kaiken kaikkiaan vuoden aikana pelasin kaksi >1000 reitattua kierrosta)
- Tein oman (ja ennenkaikkea kaveripiirin!) ennätyksen Bubble Breakerissa: 7560 MegaShift-moodissa. Peliversiona oli WinMo 6.1, joka tulee X1:n mukana.
- Firman bändin kanssa voitimme Firmarokin!
- Sain viimein aikaiseksi aktivoitua musiikkipuolella muutenkin, ja etsiydyttyä bändiin. Ks. Living Attic.
- Töissäkin menee ihan lujaa, ja vastuutehtäviä kasaantuu, viime vuoden aikana VSTS UG:n myötä (aikaisemman ITPro.fi:n lisäksi)
Ei siis lainkaan hassumpi vuosi! Mitähän sitä sitten tänä vuonna saisi aikaan. Firmarokista on paha panna paremmaksi; alustavien suunnitelmien mukaan tänä vuonna mennään sinne soittamaan itselle eikä yleisölle
. Bändejäkään en kaipaa enää lisää (pari muuta projektia saattaa kyllä olla jo vireillä, mutta niistä lisää myöhemmin, jos niistä jotain tulee…). Muitakaan vastuutehtäviä en enää kaipaa (Frisbeeliiton ja asuntoyhtiön hallitusten lisäksi). Bubble Breakerillakaan ei ole niin väliä (ellei joku mene rikkomaan ennätystäni!), joten jäljelle jää vain Frisbeegolfin tulostason parantaminen. Sitä onkin tarkoitus tehdä alustavien suunnitelmien mukaan ainakin Ranskassa, Japanissa, Ruotsissa ja tietysti Suomessa.
Tai sitten voisi kuvitella, millainen olisi parempi maailma.
Olenkin vetänyt Bubble Breakeria vain default-moodissa. Nyt pitää vaihtaa MegaShiftiin, jotta voin pistää paremmaksi
Paljonko on pohjat Standardissa? Mulla 2082