Kiinnostaako radio enää ketään?

Tänä tietotekniikan ja internetin valta-aikana on helppoa ajatella, ettei radiota kuuntele enää kukaan. Miksi kuuntelisikaan, eihän siellä voi tykätä tai kommentoida mitään eikä siellä näy edes tissejä. Viime aikainen keskustelu yhden kanavan linjanmuutoksen jälkeen osoittaa kuitenkin selvästi, että radio on – tai ainakin oli – yhä voimissaan.

(more…)

Valtionvelka – nyt jo YLE:n uutisissa

Piti ihan heristää korvia, kun YLEn iltauutisissa puhuttiin valtionvelan nousemisesta ennätyslukemiin. Toki uutista oltiin höystetty sopivilla kevennyksillä: “talouskasvun ansiosta nykyisen velan määrä ei ole suhteutettuna BKT:hen yhtä paha kuin 90-luvulla” ja “vaikka Suomen velkatilanne on paha, ei se ole niin paha kuin monilla muilla Euroopan mailla. Tämän vuoksi saamme edelleen matalakorkoista lainaa”. Just joo. Lisää lainaa ja maailma pelastuu. Ja mitä siitä, että olemme korviamme myöten veloissa, jos muut ovat vielä enemmän.

Esimerkiksi Englanti on vielä pahemmin veloissa, ja nyt heidän korjausliikkeensä on antaa potkut noin puolelle miljoonalle julkisen puolen työntekijälle. Onko tämä myös Suomen ratkaisu? Tämän taktiikan toimivuudestahan meillä on jo hyviä kokemuksia, esimerkiksi terveydenhuollon yksityistämisen osalta. Englannista löytyy myös hyviä esimerkkejä rautatietoiminnan yksityistämisestä.

Miksi kukaan ei pohdi julkisesti “miksi tilanne on tämä” tai “mitä asialle olisi tehtävissä”? Siis kukaan, jonka annetaan valtamediassa esiintyä…

Raha ei kasva puissa – se syntyy tyhjästä

Teinipoika sanoo isälleen pyytäen: “iskä, osta mulle mopo!”. Iskä vastaa tähän, ettei juuri nyt voi ostaa ja kun poika kysyy syytä, vastaus on usein: “mopot ovat kalliita ja raha, raha se ei kasva puissa”. Teknisesti ottaen vastaus on oikea, mutta se antaa väärän viestin. Rahaa syntyy nimittäin vielä paljon puussa kasvamista helpommin, sitä voi synnyttää tyhjästä!

(more…)

Sikainfluenssajuonet alkavat avautua

Kuten useimmat jo heti alkuun tiesivätkin/arvasivatkin, ei sikainfluenssalla pelaamista tehty täysin puhtain paperein. Vihdoin Euroopan neuvostokin alkaa penätä tarkempia tutkimuksia, toimiko WHO asiassa oikein. (more…)

Sosiaalifoorumi 2010

Suomen sosiaalifoorumi on osa kansainvälistä sosiaalifoorumien verkostoa, joka koostuu alueellisista ja temaattisista sosiaalifoorumeista. Foorumeista merkittävin on maailman sosiaalifoorumi (World Social Forum, WSF), joka on kasvanut globaalin kansalaisyhteiskunnan ehkä tärkeimmäksi keskusteluareenaksi. Maailman sosiaalifoorumit ovat koonneet yhteen parhaimmillaan reilusti yli 100 000 osanottajaa.

Suomen sosiaalifoorumissa tuodaan esiin monia, joissain tapauksissa täysin päinvastaisiakin, näkökulmia nykymaailmaan. Tapahtumaa järjestävien tahojen yhdistävänä tekijänä on kuitenkin usko oikeudenmukaisempaan, demokraattisempaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan. Sosiaalifoorumin tarkoituksena on tuoda tärkeitä aiheita julkiseen keskusteluun, antaa erilaisille näkemyksille mahdollisuus rakentavaan vuoropuheluun sekä edesauttaa toimijoiden välistä yhteistyötä.

Suomen sosiaalifoorumi -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 24.-25.4. Helsingissä.

Kuka Suomea johtaa?

Taannoin uutisoitiin, että Suomen hallitus ostaa konsulttiyhtiöltä apua hallitusohjelman luomiseen. Hieman tarkemmalla selvittelyllä kävi ilmi, että tätä on harrastettu ennenkin: http://blogit.iltalehti.fi/anna-kontula/2010/02/22/kuka-tata-maata-oikein-johtaa/.

Aika moista peliä. Yksityinen, amerikkalainen konsulttiyhtiöhän taatusti ajattelee, mikä on parasta pienen Suomen kansalaisille. Raportti on toki laadittu suomalaisvoimin. Työryhmässä on ollut mukana mm. Jani Moliis – henkilö, joka on työssään tutustunut “laajasti suomalaisiin ja kansainvälisiin suurteollisuuden yrityksiin ja niiden kohtaamiin haasteisiin.”

Kun Suomi putos puusta…

Ekosyyllistäminen ja järjestelmäkriisi

Kauppalehdessä oli taannoin ehkä jopa yllättävän rohkea uutinen, Lopettakaa ekosyyllistäminen. Lyhyesti tiivistettynä, Worldwatch-instituutin tutkija Erik Assadourian nostaa esiin huomion, että nykyisessä ekologisessa valistamisessa keskitytään liiaksi yksittäisen kuluttajan valintojen ohjaamiseen tai jopa syyllistämiseen. Mikäli yhteiskuntamme tulevaisuus jätetään yksittäisten ihmisten oman henkilökohtaisen harkinnan varaan, ei meillä ole toivoa paremmasta huomisesta. (more…)

Lääketeollisuuden hyvinvointi tarvitsee lainsäädäntöä tuekseen

Sattumalta törmäsin kirjoitukseen “Kuka tarvitsee eläinkokeita – onhan meillä suomalaislapset!“, jossa kerrotaan kaikessa hiljaisuudessa valmisteltavasta lakiesityksestä, joka hyväksyttäessään mahdollistaa alle 18-vuotiaiden lasten käyttämisen koe-henkilöinä ilman että vanhemmilta kystään lupaa. Ja mainitaanpa myös toisesta hankkeesta, jossa ns. vaihtoehtohoitoja pyritään rajoittamaan.

Kyllä pitää melkoinen järjestelmäkriisi olla menossa, kun tällaiseen pitää ryhtyä!

Lisätietoja: 
Hallituksen esitys Eduskunnalle lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta.

Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve.

Rikkaat rikastuvat, varsinkin huonoina aikoina

Viime vuosi oli taloudellisesti erittäin synkkä. Näinhän meille uskotellaan – ja monessa tapauksessa ei jäänyt pelkäksi uskotteluksi, vaan kouriintuntuvasti myös konkretisoitui. Kummallista kyllä, taantuma koskettaa – kuten aina ennenkin – pahiten niitä, joilla entisestään oli heikommat oltavat. (more…)

Itsenäinen Suomi?

Itsenäisyyspäivänä kirjoittelin hieman Suomen itsenäistymisestä ja siihen liittyvästä juhlinnasta. Joulun pyhinä tuli hieman mietiskeltyä enemmänkin, mitäs itsenäisyys oikeastaan tarkoittaa.

(more…)